Uudenvuoden aaton kunniaksi julkaisen nyt Pikku H:n synnytystarinan, tai siis mun mutta u know :D Ja kerron millanen alku raskaudella oli kun ei ollut aluksi kovin toivottu. Ehkä kuitenkin piilevästi koska 2011 tammikuussa kohdunulkoinen romutti meidän haaveet raskaudesta, uudesta vauvasta ja melkein myös uudelleen raskautumisesta (toinen munatorvi jouduttiin leikkaamaan poikki, alkion ollessa sen takana piilossa, siellä se saikin kasvaa rv 9 asti, kunnes repeytyi ja melkein tappoi minutkin). Nyt kuitenkin asiaan:
Meidän pikku H halusi välttämättä tulla ilostuttamaan meidän elämäämme, ehkäisystä huolimatta. Positiivinen raskaustesti oli shokki (vaikka tiesin heti ilman testiäkin olevani raskaana, vaikka menkat ei olleet edes myöhässä), olin juuri alottanut opiskelemaan ja ajattelin että ei tähän saumaan vaan kertakaikkisesti mahdu lasta. Pelkäsin myös suunnattomasti että raskaus olisi taas kohdunulkoinen, mulle kun kerrottiin että se voi uusiutua, ja kuulun riskiryhmään. Abortti pyöri mielessä ja kävinkin lääkärissä "hakemassa" abortti aikaa.. Sain sen.. Ekalla kerralla äitiyspolilla käydessäni ultrattiin, katsottiin paljonko viikkoja, 6+.. Ja kun pelkäsin että on taas kohdunulkoinen raskaus niin se poissuljettiin samalla. Sain miettimisaikaa ja ajan seuraavalle viikolle.
Mä vaan ajattelin että en halua vauvaa, en nyt, olihan mulla jo kaksi lasta, ja opiskelut tosi pahasti kesken! Menin sitten äitini kanssa vastaanotolle.. Sinne päästyäni aloin heti katua, ja ajatukset olivat aivan sekaisin.. Se pilleri oli jo kädessäni ja meinasin sen ottaa, mutta en ottanut. Sairaanhoitaja otti sen heti pois kun sanoin etten pysty tähän. Itkin vain, ja lääkäri oli sitä mieltä että tein oikean ratkaisun, hän oli alusta asti sitä mieltä että abortti ei ole oikea valinta, minulle.
Pari päivää meni ihan sumussa, mietin vain miten itsekäs ja tyhmä olen kun edes harkitsin aborttia, mitä en ikinä voisi kuitenkaan tehdä!
Aloin tosi nopeasti hyväksyä tilanteen, meille tulee vauva. Ihana pieni, jonka kuuluu meille tulla!
Pidin raskauden tosi pitkälle salaisuutena, vain lähimmät tiesi. Eikä mahakaan kasvanut hirveän nopeasti. 18+ viikolla kerroin yleisesti. Kävin ekan vuoden loppuun koulussa, ja jäin äitiyslomalle erinomaisin arvosanoin :)
Mutta aika kultaa muistot!
No mut nyt itse synnytykseen.
3.8.2012 lähdettiin mun tädin luo ja tuolloin viikkoja oli 39+5, eikä mitään merkkejä alkavasta synnytyksestä. No, sain oikein kunnolla rentoutua kun ei tarvinnut olla haukkana vahtimassa lapsia kun täti teki sen mun puolesta! Valvottiin tosi myöhään, ja menin vasta puol 5 nukkumaan. Nukuin tunnin, ja sit tuli pissahätä ja outo vihlovakipu. Menin vessaan ja limatulppa irtos! Olin vähän aikaa että mitäs hittoa?! Pelästyin, ja menin herättää miehen, ja sanoin et vähä sattuu ja limatulppa irtos, mies ei edes tajunnu mitä sanoin ku oli ihan unessa kun tulin siihen sättäämään paniikissa :D
Kuuden aikaa aamulla tuli eka kunnon supistus, ei kipeä mutta napakka ja pitkä. Siinä sitte itsekseni nauroin että tässä sitä sit ollaan ja ravasin edestakas olohuoneesta makkariin ja toimistoon missä mies nukkus. Siinä niitä sit alko tulee ensin 15 min välein ja tosi nopeesti tiheentys ja voimistus. Yhdeksän aikaa alko tekee jo aika kipeetä, ja sanoin sitte tädillenikin että taitaa olla lähtö synnärille lähellä :D Täti ei meinannu uskoa :D Oli tosi kuuma päivä ja supistukset laitto hien valumaan oikeen toden teolla. Supistuksia tuli 5-10 min välein, mutta olivat tosi hyvin kestettävissä.
Puol yksi sanoin että nyt lähdetään en kestä enää, matkaa sairaalalle oli 50 km, ja piti vielä koto kautta käydä hakemassa sairaalakassi ja ruokkia kissa :D E ja H jäi sitten tädin hoiviin, eikä olis voinu parempaa tuuria käydä, rakastavat olla siellä luonnon keskellä. Eipä oltais ketään muuta saatukkaan lapsia katsoon kun mun äidillä oli leikattu puhjennu umppari justiinsa ja hänel oli nosto kielto, ja hänen liikkuminen oli tosi kipeen näköstä.
Matkan aikana supistukset alko tiheentyy ja hakkasin ovipahveja kun sattu niin kovin, matka ei onneks kuitenkaa kestänyt kauaa ja päästii nopeesti koti kautta sairaalaan. Mut otettii sisälle ja laitettii käyrälle ja tehtii sisätutkimus, supistuksia piirtys tosi useesti ja hyvin siihen paperille. Sisätutkimus osotti että oon jo 5cm auki! Kätilö kehus et tosi hyvin oon kestäny kipua, ja että näyttää aukeevan hyvin! Päästiin sit siihe huoneesee odottaa pääsyä synnytyssaliin. Siinä oltii sit joku 45 min ja sit soitin kelloa ja kerroin etten kestä kipua enää, ei vaan pysty. Kätilö ehdotti ammetta, ja siihen suostuin kuitenkin vähän takerrellen. Ammeessa olin 45-50 min ja supistukset oli jo TOSI kipeitä. Soitin kelloa joskus varttia vaille 6 ja huusin et haluan epiduraalin NYT HETI! En kestäny kipua enää, kätilö sano että ehkä olis toi spinaalipuudutus parempi, ja sanoin et iha sama kunhan saan sen nopeesti ja se auttaa!
Anestesialääkäri tuli klo 18 ja laitto sen tosi nopeesti ja se tosiaan alko vaikuttaa melkeen heti. (en huolinut ilokaasua kun esikoisen synnytyksessä otin sitä ja oksensin siitä ihan pirusti, hyi!) Siinä samalla laitettiin vauvan päähän se pinni joka kertoo sydämensykkeen ja muun, ja samalla puhkastiin kalvot. Olin siinä vaiheessa 7-8cm auki, ja sammuin kun saunalyhty kun kivut katos. Pelkäsin koko ajan sitä että se spinaali ei auta enää ponnistusvaiheessa ja että jos en aukeekkaa siinä parin tunnin vaikutusajan aikana. Ponnistusta pelkäsin synnytyksessä eniten koska E:n synnytyksessä jouduttii käyttää imukuppia kun sydänäänet romahti ja H:n ponnistus vaihe pitkittys kun en kivun takia suostunut ponnistaa (E:stä oli epiduraali ja H:stä oli kohdunkaulapuudutus).
Heräsin joskus kymmentä vaille seitsemän ja alko tuntuu painetta persuksissa. Pyysin miestä soittaa kelloa ja kätilö tuli tosi nopeesti, sanoin et nyt tuntuu painetta ja et vähän ponnistuttais, kätilö teki sisätutkimuksen ja totes että on ihan vähän reunaa jäljellä, että jos vähän ponnistan nii se varmaan katoaa :D Ponnistin vähän ja sit olin täysin auki.
Sit alko ponnistusvaihe, kellon aikaa en tarkkaan muista. Ponnistelin ilman tulosta seuraavan 10 min, supistuksen kesto ei riittäny kunnon ponnisteluihin. Kätilö sanos sitte että jos seuraava supistus on yhtä lyhyt ku edeltävät (sain max. 2 ponnistusta supistuksen aikana tehtyä) niin sitte täytyy ottaa oksitosiini avuksi. Miehelle kätilö sano että pitää kellon lähellä että kun hän pyytää painaa sitä niin painaa niin tulee toinen kätilö avuksi. No sit alko taas supistaa, ja ponnistin niin lujaa ku pystyin, kätilö huutaa "paina kelloa", mies paino ja toinen kätilö tuli just ajoissa paikalle, pää oli syntyny jo ja mulle sanottii etten saa ponnistaa kun on napanuora kaulan ympäri, kätilö sai sen löystettyä ja otettua varovasti pois ja anto taas luvan ponnistaa, seuraavalla ponnistuksella tyttö oli ulkona. Kätilö naureskeli että kannatti uhkailla oksitosiinilla nii heti seuraavalla synty :D
Se tunne on jotain aivan käsittämätöntä, kun saat sen pienen nyytin rinnalle. Ja kun se päästää ekan itkun ja raottaa vähän silmiä ja kattelee ympärilleen, joka kerta se tuntuu niin ihmeelliseltä ja uudelta <3
Pienen pieni H syntyi siis 4.8.2012, 39+6, klo. 19:38. Mitoin 3020g, 46cm ja py 33cm. Pisteitä tyttö sai 9/9/10, värin takia tuli miinusta.
 |
| Pikku H <3 |
Synnytyksen kesto oli siis 11h 15 min ja ponnistus 23 min.
Tässä oli meidän Pikku H:n synnytystarina. Tosi helppo ja nopea loppujen lopuksi. Ja kaikki meni niin kuin pitikin, ja päästin 2 kamalan sairaala yön jälkeen kotiin :D
Nyt tuo pieni ihanuus on jo kohta 5kk ikäinen <3 Ryömii, höpöttelee, kiljuu ja on vaan niin ihana <3 Äidin pieni silmäterä <3
 |
| 16 vrk:n ikäinen pikku ruttu ekaa kertaa vaunuilemassa <3 |
 |
| Pikku H 4,5kk |
Voisin joskus kirjoittaa tänne tuon kohdunulkoisen raskauden tarinan.. Miten se meni, mitä tapahtui ja miten se vaikutti muhun..
