maanantai 31. joulukuuta 2012

Pikku H:n tarina

Uudenvuoden aaton  kunniaksi julkaisen nyt Pikku H:n synnytystarinan, tai siis mun mutta u know :D Ja kerron millanen alku raskaudella oli kun ei ollut aluksi kovin toivottu. Ehkä kuitenkin piilevästi koska 2011 tammikuussa kohdunulkoinen romutti meidän haaveet raskaudesta, uudesta vauvasta ja melkein myös uudelleen raskautumisesta (toinen munatorvi jouduttiin leikkaamaan poikki, alkion ollessa sen takana piilossa, siellä se saikin kasvaa rv 9 asti, kunnes repeytyi ja melkein tappoi minutkin). Nyt kuitenkin asiaan:

Meidän pikku H halusi välttämättä tulla ilostuttamaan meidän elämäämme, ehkäisystä huolimatta. Positiivinen raskaustesti oli shokki (vaikka tiesin heti ilman testiäkin olevani raskaana, vaikka menkat ei olleet edes myöhässä), olin juuri alottanut opiskelemaan ja ajattelin että ei tähän saumaan vaan kertakaikkisesti mahdu lasta. Pelkäsin myös suunnattomasti että raskaus olisi taas kohdunulkoinen, mulle kun kerrottiin että se voi uusiutua, ja kuulun riskiryhmään. Abortti pyöri mielessä ja kävinkin lääkärissä "hakemassa" abortti aikaa.. Sain sen.. Ekalla kerralla äitiyspolilla käydessäni ultrattiin, katsottiin paljonko viikkoja, 6+.. Ja kun pelkäsin että on taas kohdunulkoinen raskaus niin se poissuljettiin samalla. Sain miettimisaikaa ja ajan seuraavalle viikolle.

Mä vaan ajattelin että en halua vauvaa, en nyt, olihan mulla jo kaksi lasta, ja opiskelut tosi pahasti kesken! Menin sitten äitini kanssa vastaanotolle.. Sinne päästyäni aloin heti katua, ja ajatukset olivat aivan sekaisin.. Se pilleri oli jo kädessäni ja meinasin sen ottaa, mutta en ottanut. Sairaanhoitaja otti sen heti pois kun sanoin etten pysty tähän. Itkin vain, ja lääkäri oli sitä mieltä että tein oikean ratkaisun, hän oli alusta asti sitä mieltä että abortti ei ole oikea valinta, minulle.

Pari päivää meni ihan sumussa, mietin vain miten itsekäs ja tyhmä olen kun edes harkitsin aborttia, mitä en ikinä voisi kuitenkaan tehdä!

Aloin tosi nopeasti hyväksyä tilanteen, meille tulee vauva. Ihana pieni, jonka kuuluu meille tulla!

Pidin raskauden tosi pitkälle salaisuutena, vain lähimmät tiesi. Eikä mahakaan kasvanut hirveän nopeasti. 18+ viikolla kerroin yleisesti. Kävin ekan vuoden loppuun koulussa, ja jäin äitiyslomalle erinomaisin arvosanoin :)

Rakenne-ultrassa laskettu aika siirtyi 25.7 --> 5.8, vauva oli pieni viikkoihin nähden, vaikka np-ultrassa vastasi viikkoja. Mentiin 28 viikolla 4D ultraan ja siellä vahvistui että ei olisi pitänyt niin paljon siirtää laskettua aikaa, mutta ei alkanut sitä kuitenkaan vaihtamaan. Ultrassa paljastui että poikalupaus ei ollutkaan oikein, vaan meijän perhe kasvaa elokuussa 2012 toisella pienellä tytöllä :) Raskaus aika oli tosi helppo, vaikka olihan sitä vähän paikat kipeenä ja närästi ja kuumakin oli :D
Mutta aika kultaa muistot!

No mut nyt itse synnytykseen.

3.8.2012 lähdettiin mun tädin luo ja tuolloin viikkoja oli 39+5, eikä mitään merkkejä alkavasta synnytyksestä.  No, sain oikein kunnolla rentoutua kun ei tarvinnut olla haukkana vahtimassa lapsia kun täti teki sen mun puolesta! Valvottiin tosi myöhään, ja menin vasta puol 5 nukkumaan. Nukuin tunnin, ja sit tuli pissahätä ja outo vihlovakipu. Menin vessaan ja limatulppa irtos! Olin vähän aikaa että mitäs hittoa?! Pelästyin, ja menin herättää miehen, ja sanoin et vähä sattuu ja limatulppa irtos, mies ei edes tajunnu mitä sanoin ku oli ihan unessa kun tulin siihen sättäämään paniikissa :D

Kuuden aikaa aamulla tuli eka kunnon supistus, ei kipeä mutta napakka ja pitkä. Siinä sitte itsekseni nauroin että tässä sitä sit ollaan ja ravasin edestakas olohuoneesta makkariin ja toimistoon missä mies nukkus. Siinä niitä sit alko tulee ensin 15 min välein ja tosi nopeesti tiheentys ja voimistus. Yhdeksän aikaa alko tekee jo aika kipeetä, ja sanoin sitte tädillenikin että taitaa olla lähtö synnärille lähellä :D Täti ei meinannu uskoa :D Oli tosi kuuma päivä ja supistukset laitto hien valumaan oikeen toden teolla. Supistuksia tuli 5-10 min välein, mutta olivat tosi hyvin kestettävissä.
Puol yksi sanoin että nyt lähdetään en kestä enää, matkaa sairaalalle oli 50 km, ja piti vielä koto kautta käydä hakemassa sairaalakassi ja ruokkia kissa :D E ja H jäi sitten tädin hoiviin, eikä olis voinu parempaa tuuria käydä, rakastavat olla siellä luonnon keskellä. Eipä oltais ketään muuta saatukkaan lapsia katsoon kun mun äidillä oli leikattu puhjennu umppari justiinsa ja hänel oli nosto kielto, ja hänen liikkuminen oli tosi kipeen näköstä.

Matkan aikana supistukset alko tiheentyy ja hakkasin ovipahveja kun sattu niin kovin, matka ei onneks kuitenkaa kestänyt kauaa ja päästii nopeesti koti kautta sairaalaan. Mut otettii sisälle ja laitettii käyrälle ja tehtii sisätutkimus, supistuksia piirtys tosi useesti ja hyvin siihen paperille. Sisätutkimus osotti että oon jo 5cm auki! Kätilö kehus et tosi hyvin oon kestäny kipua, ja että näyttää aukeevan hyvin! Päästiin sit siihe huoneesee odottaa pääsyä synnytyssaliin. Siinä oltii sit joku 45 min ja sit soitin kelloa ja kerroin etten kestä kipua enää, ei vaan pysty. Kätilö ehdotti ammetta, ja siihen suostuin kuitenkin vähän takerrellen. Ammeessa olin 45-50 min ja supistukset oli jo TOSI kipeitä. Soitin kelloa joskus varttia vaille 6 ja huusin et haluan epiduraalin NYT HETI! En kestäny kipua enää, kätilö sano että ehkä olis toi spinaalipuudutus parempi, ja sanoin et iha sama kunhan saan sen nopeesti ja se auttaa!
Anestesialääkäri tuli klo 18 ja laitto sen tosi nopeesti ja se tosiaan alko vaikuttaa melkeen heti. (en huolinut ilokaasua kun esikoisen synnytyksessä otin sitä ja oksensin siitä ihan pirusti, hyi!) Siinä samalla laitettiin vauvan päähän se pinni joka kertoo sydämensykkeen ja muun, ja samalla puhkastiin kalvot. Olin siinä vaiheessa 7-8cm auki, ja sammuin kun saunalyhty kun kivut katos. Pelkäsin koko ajan sitä että se spinaali ei auta enää ponnistusvaiheessa ja että jos en aukeekkaa siinä parin tunnin vaikutusajan aikana. Ponnistusta pelkäsin synnytyksessä eniten koska  E:n synnytyksessä jouduttii käyttää imukuppia kun sydänäänet romahti ja H:n ponnistus vaihe pitkittys kun en kivun takia suostunut ponnistaa (E:stä oli epiduraali ja H:stä oli kohdunkaulapuudutus).

Heräsin joskus kymmentä vaille seitsemän ja alko tuntuu painetta persuksissa. Pyysin miestä soittaa kelloa ja kätilö tuli tosi nopeesti, sanoin et nyt tuntuu painetta ja et vähän ponnistuttais, kätilö teki sisätutkimuksen ja totes että on ihan vähän reunaa jäljellä, että jos vähän ponnistan nii se varmaan katoaa :D Ponnistin vähän ja sit olin täysin auki.
Sit alko ponnistusvaihe, kellon aikaa en tarkkaan muista. Ponnistelin ilman tulosta seuraavan 10 min, supistuksen kesto ei riittäny kunnon ponnisteluihin. Kätilö sanos sitte että jos seuraava supistus on yhtä lyhyt ku edeltävät (sain max. 2 ponnistusta supistuksen aikana tehtyä) niin sitte täytyy ottaa oksitosiini avuksi. Miehelle kätilö sano että pitää kellon lähellä että kun hän pyytää painaa sitä niin painaa niin tulee toinen kätilö avuksi. No sit alko taas supistaa, ja ponnistin niin lujaa ku pystyin, kätilö huutaa "paina kelloa", mies paino ja toinen kätilö tuli just ajoissa paikalle, pää oli syntyny jo ja mulle sanottii etten saa ponnistaa kun on napanuora kaulan ympäri, kätilö sai sen löystettyä ja otettua varovasti pois ja anto taas luvan ponnistaa, seuraavalla ponnistuksella tyttö oli ulkona. Kätilö naureskeli että kannatti uhkailla oksitosiinilla nii heti seuraavalla synty :D

Se tunne on jotain aivan käsittämätöntä, kun saat sen pienen nyytin rinnalle. Ja kun se päästää ekan itkun ja raottaa vähän silmiä ja kattelee ympärilleen, joka kerta se tuntuu niin ihmeelliseltä ja uudelta <3

Pienen pieni H syntyi siis 4.8.2012, 39+6, klo. 19:38. Mitoin 3020g, 46cm ja py 33cm. Pisteitä tyttö sai 9/9/10, värin takia tuli miinusta.

Pikku H <3

Jälkeiset ei vaan tullu yhtä helposti, ja jotain sinne taisi jäädäkkin mutta tuli seuraavana päivänä ulos sitte. Jälkisupistukset oli jtn tosi kamalia :(

Synnytyksen kesto oli siis 11h 15 min ja ponnistus 23 min.

Tässä oli meidän Pikku H:n synnytystarina. Tosi helppo ja nopea loppujen lopuksi. Ja kaikki meni niin kuin pitikin, ja päästin 2 kamalan sairaala yön  jälkeen kotiin :D

Nyt tuo pieni ihanuus on jo kohta 5kk ikäinen <3 Ryömii, höpöttelee, kiljuu ja on vaan niin ihana <3 Äidin pieni silmäterä <3

16 vrk:n ikäinen pikku ruttu ekaa kertaa vaunuilemassa <3


Pikku H 4,5kk 


Voisin joskus kirjoittaa tänne tuon kohdunulkoisen raskauden tarinan.. Miten se meni, mitä tapahtui ja miten se vaikutti muhun..

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

30122012

Uudenvuoden aatonaatto!

Tänään ruokakauppaan hakemaan perunasalaattia ja nakkeja :D

Ajattelin että en lupaile mitään tänä vuonna, mutta asetan tavotteita.. Kuten

  • Laihdutus -10kg
  • Unirytmi kohdalleen
  • En kasaa enää kotitöitä yhdelle päivälle
Eniten taitaa toi unirytmin kohdalleen saaminen ahdistaa, koska se tarkoittaa että luultavammin joudun valvomaan yhden yön, ja vihaan olla väsynyt!

Laihduttanut olen ennenkin, joka raskauden jälkeen saman määrään.. Mutta tuntuu että nyt tää läski on tarrannut muhun pysyvästi, ja paisumusta on tapahtunut vielä lisää.. :( Tiedän että en saa tuota vatsanahkaa koskaan pois (muutakun leikkauksella) ja  tissitki roikkuu navan läheisyydessä :D 
Ottaa tosi kovin päähän kun mitkään vaatteet ei istu, ja oon aina vaan collarit jalassa ja joku löysä paita päällä.. Ja vaikka laihtuisin, toi vatsanahka tulee häiritsemään mun elämääni.. Bye bye farkut! 
Ja toi ei olis noin paha muuten, muttakun multa leikattiin 2011 tammikuussa kohdunulkoinen raskaus.. No, ehkä mielummin tollanen vekki ja maha kun että olis henki lähtenyt.. Onneks pääsin nopeasti sairaalahoitoon, etten lyyhistynyt sinne suihkuun... No, ei siitä sen enempää, hrrr.. 

Nyt meni kirjotus into.. :D Oon herkkis :D

Noooo, meen ny kattoo mistä kannattais ostaa kahvakuula! 

torstai 27. joulukuuta 2012

27122012

Lujaa kohti uuttavuotta.. Saas nähdä mitä se tuo tullessaan ;)

Joulu meni hyvin ja rauhallisesti, muksut saivat kivasti lahjoja, ja olivat ne mieleisiä kun oli just niitä mitä olivat toivoneet! :D


Lumet tulee katolta alas, ihan kauhee meteli!! Katkes ajatus kun pelästyin taas tota ääntä :D

No, kellokin jo paljon.. Oli vaan pakko tulla jotain kirjoittaa..

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Arttu

Koko Suomi on henkeä pidätellen odottanut ja toivonut että Ylöjärvellä kadonnut Arttu löytyisi, ja elävänä tietenkin..

Äsken luin iltalehdestä että Arttu on löytynyt, menehtyneenä, läheltä kotia..
Iltalehden juttu Artun löytymisestä

Ihan kamalaa, enkä voi kuvitella vanhempien tuskaa, ja vielä näin joulun alla.. Heidän perheen joulu tuskin koskaan on enää samanlainen..

Tää tieto jotenki lamaannutti mut, enkä tiedä miksi.. En ole fbssä linkittänyt Artun katoamiseen liittyviä uutisia, toisin kun monet kaverini.. Yksi syy voi olla tietty sekin että en koe sen olevan avuksi että linkitän uutista, koska asun 200km päässä Ylöjärveltä..

Paljon voimia Artun perheelle! Ja Arttu, nuku rauhassa siellä pilven päällä! <3


Tarja Turunen - Varpunen jouluaamuna

Sparven om julmorgonen on Zacharias Topeliuksen runo, jonka hän on kirjoittanut poikansa kuoleman jälkeen. Siitä huokuu suru ja tuska.
Se on käännetty Suomeksi, siitä on tehty laulu, varpunen jouluaamuna (1913)..

Tässä vielä sanat:


Varpunen jouluaamuna
Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Varpunen pienoinen, syönyt kesäeinehen,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Pienen pirtin portailla oli tyttökulta:
tule, varpu, riemulla, ota siemen multa!
Joulu on, koditon varpuseni onneton,
tule tänne riemulla, ota siemen multa!
Tytön luo nyt riemuiten lensi varpukulta:
kiitollisna siemenen otan kyllä sulta.
Palkita Jumala tahtoo kerran sinua.
kiitollisna siemenen otan kyllä sulta!
En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta,
olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta. 

23122012

Aaton aatto!

Aamu alkoi pyyhkeiden viikkauksella, ja pesukoneen täyttämisellä, ja kuivurin päälle laittamisella! Pyykkiä on taas kerääntyny komppaniallisen verran, ja vihaan viikkaamista... -.-
Tänään täytyy vielä tonttuilla ja leipoa kääretorttu ja kinuskikakku.. Miehellä tuli vaan pieni ahaa elämys että milläs leivon kun kinkku pitäis laittaa uuniin?

Eilen olin äitini kanssa jouluruoka ostoksilla, ja voi sentää sitä ihmismäärää!! Kuohukerma oli prismassa ja cittarissa loppu! Ja muutenkin kauppareissuun meni 2,5h!! :O Vihaan ihmispaljoutta, ja hälinää, tulee tosi ahdistava olo..  Onneks sain käydä illalla ihan rauhassa (yleensä muksut on mukana) saunassa ja suihkussa!

Kuuntelin sitten saunan jälkeen Pikku H:n kanssa joululauluja, koitin hakea joulutunnelmaa mikä on tyystin kadoksissa.. En kyllä ole mikään jouluihminen ollut koskaan..
Laitoin sitte Tarja Turusta soimaan, ja hänen Henkäys ikuisuudesta levyn you would have loved this biisin.. Tuli ihan anoppi mieleen, joka oli aivan täysin jouluihminen, ja nautti joulu ajasta.. Hän kuoli 2010 syyskuussa, äkillisen sairauden uuvuttamana, kaikki kävi ihan liian nopeasti.. Joulun aikaan hän tulee väistämättä mieleen, ihan niinkuin muutkin rakkaat jotka asustelevat tuolla pilven päällä.. Anoppi on yleensä sellainen ihminen kenen kanssa ei tule toimeen, meillä oli aivan täysin päinvastoin. Me tultiin mun anopin kanssa todella hyvin toimeen, ja tykättii juoruta kahvipöydässä :D Pikku H ei ikinä päässyt tutustumaan mummiin, mummi olisi ollut aivan myyty..<3 Hänelle lapsenlapset (ja tietty omat lapset) oli kaikki kaikessa..
Hieno ihminen, siksi haluan laittaa nyt tuon Tarjan biisin tähän..
Me rauhotutaan nyt joulunviettoon (mitä se edes tarkoittaa, ei tässä voi rauhassa ottaa kun joutuu kaiken tekemään ja hössäämään :DDD ), palaillaan joulun jälkeen!

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille! 


lauantai 22. joulukuuta 2012

22122012

Päivä on jo vaihtunut mutta pakko tulla kirjottamaan tännekkin että meidän Pikku H on alkanut ryömimään! 4,5kk ikää siis tytöllä, ja kamala kiire kehittyä! Ällistyttävää <3 

Kävin myös joululahja ostoksilla miljoonan muun joukossa, ja hermo siinä meinas mennä!

En ostanut muksuille montaa lahjaa, koska niitä tulee muualta ihan tarpeeksi! Ja toisekseen, heillä on jo niin paljon kaikkea että pukki tuo nyt vaan ne mitä he oikeasti haluaa.. Rahaa ei kuitenkaan mennyt mitenkään kamalan paljon, eikä sitä kyllä paljoa olekkaan, 5 henkinen perhe vie kamalasti rahaa jo ruokaan (+koira&kissa)! Siks päätin että mielummin ruokaa ja mielusat lahjat kun jtn turhaa krääsää nurkkiin pyörimään!

Ostin Pikku H:lle vaan purulelun, sellanen hieno kuitenki, missä helistin samassa :) 

Tässä kuvina osa mitä mukelot saa lahjaksi, näiden lisäksi saavat tietty vaatetta (pehmeet paketit sucks, I KNOW :D), DVD:tä ym.. 



E saa valomiekan
  







Ja radio-ohjattavan Mersun! :D

 
Ja H saa Zhuzhu pets ponin ja tallin! Ainut mitä hän on pyytänyt pukilta <3


Kuvat on miten sattuu taas kun tää ei suostu pelittää kunnolla!
Mutta kyllä kai tää kelpaa :D 

Huomenna jatkuu joulusiivous.. Eiku siis alkaa -.- Pyykkiä saanu onneks 
jonki verran pestyä..

No, ei ressiä, ei ressiä! :D









perjantai 21. joulukuuta 2012

21122012

Talvipäivänseisaus ja maailmanloppu!

Eipä tullut maailmanloppua, tosin näin aivan järkyttävää painajaista yöllä.. :( En halua edes kirjoittaa sitä tähän, koska se oli niin aidon tuntuinen ja vielä pienestä lapsesta kyse.. hyih!
Vihaan painajaisia, koska mun painajaiset on aina ollut tosi aidon tuntuisia, ja en aina pysty erottaa mitä on tapahtunut oikeasti ja mikä on ollut unta.. Pienenä näin kauhukuvia, ja huusin unissani niin että äiti joutui ravistelemaan mut hereille. Nyt E:n ollessa 5v ja H 3,5v pelkään aina että he näkevät kamalia painajaisia.. H usein puhuu unissaan, ja selkeesti näkee usein pahoja unia kun heräilee öisin useesti, hän ei kuitenkaa kerro unistaan koskaan.. Useesti joudun kutittelee H:ä hereille että uni loppuisi, mutta välillä tuntuu että hänellä on sama "vika" kun mulla, että vaikka herää/herätetään uni jatkuu siitä mihin "jäi kesken".. Siksi yleensä koko yö menee pilalle, ja aamulla olo on tosi epätodellinen ja väsynyt. Nyttenkin väsyttää ihan kamalasti, ja olo tosi kamala..

Aamulla tuvassa oli 18 astetta, hrrrrrr, onneksi mies alotti heti aamusta lämmittämään takkaa ja puuhellaa :) Nyt pitäis alottaa joulusiivous, ja pyykin pesu.. Ei oikeen innoistais imuroida ja pestä lattioita kun siivous alaa on 180m2..

Jos sitä kävis vielä ostaa viimoset joululahjat, ja sitten tulis siivoomaan.. No, ei ressiä, oon luvannu etten ressaa tänä jouluna (joo, ehkei kannattais lupailla liikoja :D )..



Tässä vielä muistutukseksi että Kolme yötä jouluun on! :)






keskiviikko 19. joulukuuta 2012

19122012

Terve!

Meillä on nyt miehen isosiskon muksut kylässä, ja meno on sen mukainen :D

Pikku H nukkuu, ihme kyllä tässä metelissä :D  Yö oli hyvä, ja Pikku H heräsikin vasta puol 8 syömään. Se on jännä miten hän 6 viikkosesta asti nukkui koko yön syömättä tohon vajaa nelikuiseks, mutta yhtäkkiä hä alko taas syömään öisin.. Kerran yössä yleensä  mutta kuitenki.. tais olla kasvukausi.. Nyt tosiaan vaihtelevalla menestyksellä nukkuu yönsä ilman syöntiä.. Pikku H oli niin ihana aamulla kun oli kääntyny sängyssään mua katsomaan ja käkätti siellä, siihen oli ihana herätä <3

TO-DO-LISTA

  • Tee Pikku H:n soseet
  • Imuroi
  • Pese lattiat
  • Pyyhi pölyt
  • Pese pyykit
  • JOULULAHJAT!!!! o_O
  • Kinkku sulamaan
  • Jouluruoka shoppailu
Niin paljon olis taas tehtävää että loppuu vuorokaudesta tunnit.. :D No, ei ressiä, kaikki hoituu kuitenki aikanaan, ei niin jämpti tarvi olla.. Kunhan ennen maanantaita..

Vihaan siivoamista, ja yleensä mies hoitaaki imuroinnin, ja tiskit (onneks kuitenki on tiskikone).. 

Pää on iha pehmee nyt joten taidan mennä hellan eteen, keittää bataattia :)



tiistai 18. joulukuuta 2012

18122012

Eilen oli lasten joulujuhla, ja voi että E ja H oli reippaita <3 Samassa kerhossa on myös lasten serkut joiden luo E pääsi tänään yökylään :)

Eilen Pikku H jäi kotiin, ja miehen pikkusisko oli miehensä kanssa täällä meillä sen aikaa :) Kiitos A & A :)
Vaikka Pikku H on ennenkin ollut tunnin kaksi hoidossa niin silti jotenki tää kerta oli ahdistavin, vaikka hyvää tekee välillä olla erossa :) Eikä hoitajissa ole todellakaan moitittavaa! :)
Meillä muksut on TOSI harvoin hoidossa missään, tai varsinkaan samaan aikaan. Yhtään yötä en ole vielä ollut erossa Pikku H:sta, ja H:stakaan en ole montaa yötä ollut erossa, taitaa olla laskettavissa sormilla nämä kerrat.. E taas sitten on oikea kyläluuta, ja tosiaan tämä pieni mies rakastaa olla esim. mun tädin luona ja aina monta yötä putkeen. Sallassakin E on ollut pari kertaa heidän kanssaan.

Eilen Pikku H sai maistaa riisipuuroa, mutta ei todellakaan tykännyt siitä, kokeiltiin tänään uudestaan mutta huutoa siitä vaan tuli :D Joten bataattikukkakaalia vaan nassuun nii johan oli aurinkoinen neiti sen jälkeen <3 Ajattelin tänään vielä (joojoo ei sais montaa uutta kokeilla samaan aikaan) kokeilla miten maistuis bataatti-kesäkurpitsa ja ehkä porkkanaakin siihen :) Luultavasti kesäkurpitsan maku peittyy mutta onpa kokeiltu kuitenkin :) Pikku H ei todellakaan välitä makeista mauista ja vähän ihmettelenkin että miksi ei, kun noi isommat on aikamoisia sokeripyllyjä :D Pikku H pärisytti päärynätki ja irvisti päälle kun ei tykänyt :D Tai sitten se oli siksi kun se oli kaupan sosetta, eikä itsetehtyä.. Ajattelin tehdä pakkaseen omenasosetta valmiiksi (olen kyllä valmissoseita ostanut, jos iskee laiskuus).. Mut jotenki tänään on nii rättiväsynyt olo ettei jaksais.. pitäis bataattisosetta tehdä taas..

Tämä kuva on otettu 10112011, omenapuita :D





sunnuntai 16. joulukuuta 2012

16122012

Tonttulakkien metsästys vkoloppu.. Ei ollu honkkarissa, citymarketissa, tiimarissa, h&mssä..
Isommilla muksuilla on huomenna kerhon joulujuhla ja sieltä pyydettii että kaikilla tonttulakit olis.. No H sai sitten  mun vanhan tonttulakin (joo ihme että äidillä oli sellanen tallessa :D), ja E:lle metsästin tänään tonttulakkia ja kappahlista löyty, viimenen, ja tuurilla oikean kokoinen! WUHUU!! Ostin siis citymarketistakin, mut en kelpuuttanutkaan niitä ku olivat liian isoja ja jotenki hölmön näkösiä.. No tein pikku H:lle sitten tonttulakin ite niistä "huonoista" tonttulakeista :D Hieno tuli :DD

Pikku H:n ensimmäinen tonttulakki :D


Pikku H on syönyt isänpäivästä asti kiinteitä, hyvällä ruokahalulla ja ilman vatsavaivoja. Nyt syödään jo bataattia, porkkanaa, (luumua välillä) ja kukkakaalia :) Myös maissivelli aloteltii tossa pari viikkoa sitten, ja sitä laitetaan sitte iltamaidon sekaan. Soseet teen itse, koska se on halvempaa ja tietää ainakin tasan tarkkaan mitä lapselle suuhun työntää.
Kesäkurpitsaa on valmiina pakkasessa odottamassa, ja ajattelin alottaa riisipuuron pikkuhiljaa :) H juo myös vettä nykysin, aina kiinteän perään niin huuhtelee samalla suuta.
Imetin H:ta 3,5kk, ja en ymmärrä miks hän yhtäkkiä alko hylkiä rintaa, mut niin siinä kävi ja melkeen kun seinään jäi imetys. Mua harmittaa se tosi paljon koska nuita edellisiä en oo saanu imetettyä kun 3 viikkoa kun molemmat oli keltaisia ja siks tosi väsyneitä, eikä mulla sitten noussut maito vaikka yritin pumppaillakin. No kasvaa ne vauvat korvikkeellakin, ja ne on ihan huippulaatusia nykyään :)

Pikku H tässä 8 vrkn ikäinen <3


Aihe pomppii taas kivasti :DD

Viikon päästä sitä onkin kinkun valvojaiset, mies osti 9,2kg kinkun :D En jotenkaa voi tajuta että viikon päästä on jouluaatto.. En ole yhtäkään lahjaa edes ostanut.. Kummipojalle pitäis jotain hommata, ja tietty omille muksuille.. Sovittiin kyllä että ei me aikuset aleta vaihtelee lahjoja, ostetaan jokainen itellemme jotain mitä tarvii tai mistä tykkää :) Mä ajattelin hommata sen selättimen. Jos jollakin on siitä kokemusta kertoo heti mulle onko se 65 euron väärti vehje.
Nyt kun tervehdyn taas nii alotan kuntokuurin, zumbaa, sauvakävelyä ja kuntopyöräilyä, niillä luulis kilojen karisevan.. Mulla on tippunu raskauden jälkeen 10kg, mutta kun sitä painoa tuli taas se 20kg, ja mun ihannepaino on suurinpiirtein 54kg, joten urakkaa on sellasen 12 kilon verran suurinpiirtein.. No pikkuhiljaa vaan alottaa ettei rääkkää ittees loppuun, ja samalla kadota motivaatiota..




Kello käy taas miljoonaa, pitäis olla nukkumassa mutta kun ei väsytä yhtään taaskaan, eikä tää koneella olo auta asiaan :D No kai sitä saa mennä iltapesulle ja nukkumaan :)

Hyvää yötä!

perjantai 14. joulukuuta 2012

14122012

Lunta on tullut ihan kiitettävästi, ei vaan pääse nauttimaan siitä lasten kanssa kun oon kipeä..

Oon koittanu miettii joululahjoja, mut pää niin täys räkää ettei ajatus kulje -.- Oon 1,5 vuorokauden aikana niistäny vessapaperirullallisen paperia..

Mun kuntoilun alotus siis vaan siirtyy ja siirtyy kun en tervehdy, oon 2kk aikana ollu vaan vähän aikaa terve, ja nää flunssat/yskät kestää aina 1-3 viikkoa... Ja tää siis on round 3.

Ja edelleenkin blogin suunta on hakoteilllä, en oikee tiedä mihin keskittyisin mun kirjotuksissa.. Ruokaan, leivontaan, lapsiin... Vai kaikkiin, ja ihan yleiseen pastan jauhamiseen?

No nyt en kyl ala räkäpäänä sitä miettiä.. Nyt vaan nasolinia ja lääkettä nassuun.. Onneks on lämmin tupa kun mies on ahkerasti takkaa lämmittänyt <3

Ehkä kirjotan tänään vielä jotain, jos alkais juttu luistaa?


torstai 13. joulukuuta 2012

13122012

FFFFUUUUUU...

Kipeenä, nam <3

muksut myös räkäsiä ja yskii...
Ei jaksa kirjottaa..

maanantai 10. joulukuuta 2012

09122012

Postaus tauko on ollut mielettömän pitkä.. Eipä tätä kukaan ole lukenutkaan joten enpä edes pahoittele ;)

Elämä muuttui 04082012 kun perheeseemme syntyi pienen pieni tytön tyllerö <3 Kaikki on sujunut hyvin ja Pikku H onkin tosi ponteva tyttö <3 Voisin kai jonkun synnytystarinanki kertoa joskus, vaikka kukaan muu ei tätä luekkaan nii on se sentään mulle muistutuksena sitten :D

Mulla on nyt mietteissä elämäntaparemontti.. Alottais oikeen kunnolla kuntoilun ja kattois vähä mitä sitä suuhunsa tunkee..

Jotenki vaan tuntuu niiiiin ylitsepääsemättömältä... Mulla on unirytmikin aivan sekaisin.. nukun 0400-1200.. Onneks on toi aamuvirkku mies <3

Joo, mutta en jaksa enempää kirjoittaa.. Katsoo nyt jos sais oikeesti tehtyä jonku suunnitelma tohon laihdutuksen tukemiseen :D



Tässä vielä pari tosi huonolaatuista kuvaa meijän pienestä ihanuudesta <3






perjantai 20. heinäkuuta 2012

20072012


Täällä sitä ollaan yhtenä kappaleena edelleen.. Väsyttää ja v*tuttaa ihan suoraan sanottuna.. Ei kauaa, ei kauaa enää :)

H&M:n kuvasto kilahti postiluukkuun ja nyt en edes uskalla avata sitä kun olisi oikeesti vaikka mitä vaatteita mitä pitäis ostaa, muksuille, miehelle ja itellenikin.. Se kyllä huuta mua tossa vieressä että "AVAA"..

En jaksa nyt mitään kuvia lisäillä ja meinasin muuttaa blogin suuntaa myös vähän, eihän kaikki aina ole ruusuilla tanssimista ja ihanaa, eli siis ajattelin että alkaisin kirjoittaa ihan omia mietteitä kaikesta mitä päähän tulee, tää blogi on melkeenpä itseäni varten nii siksi ajattelin.. Niin ja tietty "suurperheen" arjesta, eikos 5 henkinen perhe lasketa nykyään suurpeheeks? Ei meinaan aina ole auvoisaa ja ihanaa olla äiti (ja vaimo :D ), vaikka en IKINÄ vaihtais tätä pois!

Jos seuraavaan postaukseen niitä kuvia ja jotain oikeeta juttua..

Ihanan sateista kesää muillekkin <3

lauantai 23. kesäkuuta 2012

23062012

Viime postauksesta on hävettävän paljon aikaa, mutta ei oo ollut oikein inspistä kirjoittaa.. 

Tosiaan nyt sitä ollaan sitten kesälomalla, ja kohta alkaakin äippäloma :) Viimenen harjottelu päiväkodissa meni paremmin kuin hyvin, ja hyvin arvosanoin alotin kesäloman :) Ainut vaan että heti ku loma alko tulin kipeeks, ja tätä flunssaa jatkuu edelleen :D


Oltiin viikko sitten lasten uuden serkun ristäisissä, ja komean nimen pikkuherra sai <3 Tämä pieni mies varasti mun ja esikoisen sydämen ihan tyystin <3 Harmi kun nähdään heidän kanssa niin harvoin kun välimatka on ~350km :(

Mutta voi olla että muutoksia tähänkin välimatka kysymykseen tapahtuu syksyllä, mutta siitä lisää sitten kun sen aika on :) 

Mulla on tosiaan jo 33+6 raskausviikkoja takana, huomenna siis 34 viikkoa, ja vanhan lasketunajan mukaan olisi 35+4!! Kyllä pikkuhiljaa alkaa jännittää tuleva :) Lapset onneksi odottavat vauvaa kovin jo :)


Oltiin tosiaan siellä 4D ultrassa, ja vauva sai ultraajalta kehuja kauhiasti! Aivan täysin terve vauva siellä köllötteli <3 Sukupuoli saatiin tietää, mutta ollaan paljastettu se vain lähimmäisille.. Nimi on myös melkein päätetty, nyt vain odotetaan pientä syntyväksi ja katotaan onko hän nimensä näköinen ;)


Joopa, kai tässä taas oli pääpiirteissään mitä tänne meille kuuluu ja mitä on tapahtunut viime aikoina :) 


Seuraavaksi laitan kuvapostauksen taas ruuista ja masusta :D Ja jos sitten keskittyis johonkin tiettyyn aiheeseen <3


Hyvää Juhannusta, olkaa varovaisia ja muistakaa; kaveria ei jätetä!

lauantai 24. maaliskuuta 2012

24032012 lauantai

Tänään oli aika hyvä päivä, ostin matkarattaat (mihin saa sit kaukalon kiinni), ja hoitopöydän (noista kuvaa myöhemmin :) ), ja oon melkeen koko päivän viettäny keittiössä :)

Tein ruuaks tänään makkarakeittoa, ja voi se olikin hyvää pitkästä aikaa :) :P 


Sitten kävin kaupassa hakemassa vispipuuro tarpeita mutta en sit tehnykkään sitä tänään.. Josko maanantaina nii saa "töihin" evääks sitten.. Tai jos tekis huomen illalla sen :)

Mun on jo pitemmän aikaa tehny mieli kokeilla (ja  syödä) suklaajuustokakkua, joten väsäsin sellasenki sitten :) Se on nyt jääkaapis odottamassa huomista jos joku vaikka kahville sattuis tulee :)

Oho, kuva onkin väärinpäin, no mut kyllä siitä jotenki hahmottaa.. Otan huomenna paremman kuvan ku se on valmista :)

Joo, tosiaan oon hurahtanu kokkaamiseen, ennen en voinut sietää ruuanlaittamista. Se oli aina niin pakottavaa ja epäonnistumiset ei tosiaan auttanu asiaan :D Oikeestaan sen jälkeen ku oppisin tekemään KUNNON jauhelikastiketta nii mun innostus ruuanlaittoon sai pienen kipinän.. Niin pienestä se oli kiinni. Nyt oon kokeillu kaikkea uutta, ja tavallistakin vähän erikoisemmilla resepteillä, ja kehitelly omiakin muunnelmia ruuista. Luovuus ruuanlaitossa on mun mielestä aika tärkeää :) 

Harjottelin vappua varten tekemään munkkeja, en tosiaan ennen oo tehny koska pelkään tota uppopaistamista.. Mutta hyvinhän ne nyt sit onnistu ja tässä samalla massutan munkkia :P Parin viikon päästä laitan siman odottelee vappua :) Kylläpä on kivaa kun kevät tulee kohisten :) Tässä vielä kuva munkeista :)





MUISTAKAA ETTÄ SIIRRYMME KESÄAIKAAN YÖLLÄ KOLMEN AIKAAN, ELI KELLOT TUNNIN ETEENPÄIN! :)

Se siis tarkottaa sitä että yö unet on tunnin lyhyemmät kun viimeyönä :D

Mutta että sellasta tänään.. Tosi kiva päivä vaikka ilma ei maailman paras ollutkaan.. :) Huomenna teen kanaviillokkia (perinteistä, ja kyllä, ekaa kertaa :D ) saas nähdä kuinka onnistuu.. Ostin eilen pakkasesta luomu kanan, kun broileri ei kestä 3 tunnin keittämistä, ja suikalelihasta ei viillokkia tehdä :D Mutta, nyt taidan kömpiä sänkyyn.. 

Hyvää yötä <3

perjantai 23. maaliskuuta 2012

23032012 Perjantai

Tentti meni ihan hyvin, tottakai aina on parantamisen varaa.. Mut jokatapauksessa nyt voin hyvillä mielin alottaa harjottelun kotihoidossa maanantaina :) 

Että tekis mieli mennä shoppailee.. Varmaa siks ku muuten on ollu vähä huonompi päivä.. Jotenki masentaa ja sellanen "ei oma ittensä" olo vaikka on ihana ilma, aurinko paistaa ja linnut laulaa.. 
Jotain ruokaa pitäis kehittää, mut täytyy käydä kaupas ennenku mitään voi alkaa tekee.. Jotain vkoloppu ruokaa?? Mut mitä.. :O ?? No, kai sitä kaupassa jotain keksii :) 

Kai tässä oli tarpeeks mietettä tähän kellon aikaan mennessä.. Pääsärkee ja väsyttää.. Toivottavasti en oo kipeeks tulossa.. 

torstai 22. maaliskuuta 2012

Kuva postaus :D



Nää kuvat on täällä nyt vähän sekasin mutta koitan jotain  kuvatekstei laittaa :D


 Rakenne-ultra rv 21+1, tyyppi on naama alaspäin  ja toi kaari on selkäranka :)

Kalla <3 Saman värinen ku mitä mulla oli hääkimpussa <3

 Niskapoimu ultra rv 11+6 <3 

 Kuhaa, valkosipuliperunat ja salaatti :P

 Smoothie, ananas-papaija,vanaani ja mansikka-mustikka-banaani :P

 Oho, vino kuva.. Mut uunilohi, muussi, salaatti ja porkkanaraaste.

 Hedelmäsalaatti.

 Pannukakku (vanhanajan luomu maidosta), luomu mansikkahillo ja vanilija"vaahto".

 Emmaljunga mondial duo combi, white leatherette, classic rungolla <3

 Home made pizza. jauheliha, ananas, tonnikala.

 Porkkanasämpylät

 Tulppaanit <3
 Ruishampurilainen, ranskalaiset ja majoneesi.

Ja tän päivän ruoka, jauhelihakastike, spagetti ja salaatti :)

Tämmönen postaus, tässä on siis parin viikon joitain ruokia mitä oon tehny :) Kaikkia en oo kuvannu, ja miehen tekemät ruuat jää aina kuvaamatta :) 

...

En tiiä pitäiskö mun tehdä sellanen kuvapostaus ruuista mitä oon tehny (sellaset mistä oon erityisen ylpee ;) ) viime aikoina... (??) Oon hurahtanu luomu ja lähiruokaan, ja rakastan kaikkea makeaa, ja mausteista <3

Smoothiet on nykyää ihan mun lemppari iltapalaa :P NAM mmm <3 :P

Vein muuten äp laput jo KELAan, saas nähdä koska tulee päätös :) Nyt on kyllä pakko mennä lukee tenttiin! :)

Moi moi <3

Torstai 22032012

Jaaha.. Sellanen päivä tänään. Lyhyt koulu päivä, ja tenttiin lukua tänään illasta.. Muksut olleet hyvällä tuulella..

Mulla oli tänään aamulla neuvola, ja kaikki oli hyvin taas :) Tyyppi potkas neuvolatätiäki käteen ku otti sf-mittaa :-D Sykkeet oli taas hyvät. Äitiyspäiväraha- ja pakkaus paperit sain ja täytinki jo :)

Housen kuudes kausi odottaa postissa, ja pitäis body ja housut hakea cittarilta ku "huusin", 2 euroa maksavat :D Vaunut on käyty varaamassa.. Vielä puuttuu paljon tavaroita, eli hankinta lista on suuri..

Ensviikolla päästään uudestaan ultraan, ihan tarkastuskäynnille :) Ihana nähdä pieni murunen taas <3 4D ultraan varataan aika varmaan huhtikuun loppuun tai toukokuun alkuun :) Meillä tosiaan laskettuaika pikku kolmosella on 25.7 :) Esikoinen on nyt 4,5v tomera poika ja kuopus on oikee pikku primadonna, joka täyttää 3v toukokuussa :) <3

Meille annettiin rakenneultrassa pieni lupaus sukupuolesta, mutta nyt alkaa olla sellanen olo että voisko sittenki olla ultraaja väärässä :-D Onneks en tietyn värisiä vaatteita oo hirveesti ostellu ;) Tein meinaa eilen ihan mielenkiinnolla sen punakaali testin, ja se näytti toista mitä meille ultrassa lupailtiin :DD No mut ei noihin oo luottaminen, leikkimielellä tein :)

Tossa linkki punakaalitesti ohjeeseen: http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/6/viestiketju/1571670/punakaali_testi__tytto_vai_poika_

Voisin viel kokeilla jos saisin kuvia laitettu tähän noista vaunuista ja muista kivoista :D Tosiaan en ennen oo blogia pitäny ja en oikeen osaa viel käyttää tätä :DD


 rv22 <3